Aikamatkalippu Arktikum 28.2.2016

AIKAMATKALIPPUSI napapiiritiedon lähteille – Hyvää matkaa !

Valtakunnallisilla Tähtipäivillä 2016 Arktikumissa ja Pilkkeessä julkaistiin Jukolan Viesti 2020 – aiheen esittelyn yhteydessä historian ensimmäinen napapiirikalenteri_aikamatkalippu_022016.

Aikamatkalippu tarjosi virtuaalisen aikamatkan napapiirin Arktikumin ja Pilkkeen lähtöpysäkiltä 1.1.1600 luentopäivän päätepysäkille eli napapiiriviivalle 28.2.2016. Aikamatkalippu oli jaossa Tähtipäivillä ja esillä molempien tapahtumatalojen aulatiloissa.

Tähtitieteellisen napapiirin ikiliiketiedon hallinta ja kuvaaminen edellyttää jonkin verran tähtitieteen, matematiikan sekä aika- ja paikkatietoteknologian osaamista. Napapiiritiedon havainnollistaminen yleisölle ja tuotteistaminen edellyttänee toteuttajiltaan vastaavasti jonkin verran mm. koordinoitua mallintamista, graafista toteuttamista, hyviä oivalluksia ja tuoteviestintää. Näitä kaikkia oli mukana napapiirin historian ensimmäisen aikamatkalipun tuottamisessa ja julkaisemisessa.

Kiitokset tuotteen kehittelyyn ja esittelyyn osallistuneille asiantuntijoille, osaajille ja erilaisia resurssejaan siihen käyttäneille !

Aikamatkalipun tuottamiseen käytetyn ja kehittelyn alla koko ajan olevan napapiirilaskurin kattavuus ulottuu Kemin-Tornion tienoilta etelässä Sodankylän Tähtelän tienoille pohjoisessa, sillä napapiirin aikaan sidotun paikan laskenta hallitaan laskurilla toistaiseksi noin 10000 vuotta tästä hetkestä sekä taakse- että eteenpäin.

Laskurin avulla on esimerkiksi jokaisen kodin, mökin tai yrityksen viralliselle osoitepisteelle tai mille hyvänsä muulle palvelupisteelle tai kohteelle laskettavissa napapiirin ohituspäivä ja tulostettavissa kartalle vastaava napapiiriviiva, napapiirin liikekäyrä ja laskentapäivän napapiiriviiva. Napapiiri ja sen liikekäyrä voidaan tuottaa kartalle vaihtoehtoisesti myös halutulta aikaväliltä, esimerkiksi henkilökohtaisiin syntymäpäivä- ja merkkivuosipäiviin, tapahtumapäiviin liittyen.

Tähtitieteellisen napapiirin aikamatkalipun idea on Tähtipäivillä 2016 julkaistun esimerkin pohjalta vapaasti kaikkien napapiiritiedosta kiinnostuneiden käytettävissä ja sovellettavissa, vaikkapa omien henkilö-, yritys- tai tapahtumakohtaisten aikamatkalippujen tuottamiseen – koko napapiirivyöhykkeellä.

Ja samalla uusien tuoteikkunoiden avaamiseen liikkuvan napapiirin ihmeelliseen maailmaan !

Hyvää aikamatkaa – napapiirin kyydissä !