Janne Mäkinen toiminnanjohtajaksi

Tiedote 30.11.2021

 

Ounasvaaran Hiihtoseuran toiminnanjohtajaksi on valittu Janne Mäkinen

Yhteiskuntatieteiden maisteri Janne Mäkinen on Ounasvaaralla tuttu näky urheilun ja Rovaniemellä opintojen parissa vietettyjen vuosien myötä. Päälajinaan ampumahiihtoa harrastaneelle Mäkiselle OH:n toiminnanjohtajan tehtävä on innostava mahdollisuus, jossa pääsee hyödyntämään omaa kokemusta kilpaurheilusta sekä johtamisen opinnoissa ja aiemmassa työssä kertynyttä osaamista.

  • Rovaniemi on itselleni läheinen paikka ja olin todella innostunut, kun kuulin OH:n toiminnanjohtajan tehtävän olevan avoinna. Tämä on upea mahdollisuus yhdistää opintojen ja harrastusten myötä kertynyt kokemus. Kestävyysurheilijalle ei mielestäni Suomesta Rovaniemeä parempaa sijaintia löydy. Upeaa, että saan jatkossa tehdä pitkäjänteistä työtä Ounasvaaran Hiihtoseuran ja lappilaisen urheilun eteen, Mäkinen kertoo.

 

Ounasvaaran Hiihtoseuran toiminnanjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun nykyinen toiminnanjohtaja Ilkka Ruotsala palaa takaisin aiemman työnantajansa Rovaniemen metsänhoitoyhdistyksen palvelukseen.

 

  • Ilkka Ruotsalalta vapautuvat suuret saappaat. Olen vakuuttunut siitä, että Janne Mäkisellä on kaikki edellytykset kasvaa legendaarisen toiminnanjohtajan mittoihin. Odotan yhteistyötämme innolla, Ounasvaaran Hiihtoseuran puheenjohtaja Heikki Autto toteaa.

 

Mäkinen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri Lapin yliopistosta ja työskennellyt viimeksi eduskunta-avustajana keskustan eduskuntaryhmän kansliassa. Hän aloittaa toiminnanjohtajan tehtävässä 10.1.2022.

 

Lisätietoja

Janne Mäkinen 040 1544140

Toiminnanjohtaja (10.1.2022 alkaen)