Kesätöitä tarjolla!

Haetaan reippaita kesätyöntekijöitä:

Ohjaajaa: Haemme kesätoimintoihimme lasten ja nuorten parissa työskentelyyn ohjaajaa. Olet 15-20- vuotias omatoiminen nuori ja haluat kehittyä ryhmänohjaustehtävissä. Saat suunnitella ja toteuttaa lajiemme harjoituksia. Päätehtävänäsi on suunnitella ja toteuttaa rullahiihtokoulu yhteistyössä seuraohjaajien kanssa. Lisäksi tehtäviin kuuluu muita ohjaustehtäviä sopimuksen mukaan. Lajitaidoista etenkin hiihto-osaaminen on välttämätön edellytys työssä onnistumiseen. Työaika on yhteensä 60 h ja se voidaan joustavasti sopia toteutettavaksi kesä- elokuussa. Tehtävän palkka on iästä ja palkan sivukuluista riippuen noin 580-700 euroa.

Some-viestinnän kehittäjää: Haemme kesätyöntekijäksi OH:n sosiaalisen median viestinnän kehittämisestä innostunutta tekijää. Tehtävänäsi on some-näkyvyyden kehittämisprojekti, jonka aikana kartoitetaan eri somekanavien nykyinen tilanne ja rakennetaan sisällöntuotantosuunnitelma tulevan toimintavuoden ajalle. Työ tehdään tiiviissä yhteistyössä toiminnanjohtajan kanssa. Työssä onnistuminen edellyttää OH:n käytössä olevien some-alustojen (FB, IG) sujuvaa osaamista. Muut alustat katsotaan eduksi. Työaika on yhteensä 60 h ja se voidaan joustavasti sopia toteutettavaksi kesä- elokuussa. Tehtävän palkka on iästä ja palkan sivukuluista riippuen noin 580-700 euroa.

Tekijöitä kunnostus- ja rakennustehtäviin (2kpl): Kesätyöntekijöiden tehtävänä on maalata Ounasvaaran Talvikisoihin rakennetut mainosaidat, kuvauskorokkeet sekä muut tilapäisrakennelmat. Maalauksen jälkeen tehtävänä on rakenteiden varastointi ja muut stadionalueen kunnossapidon tehtävät. Työaika on yhteensä 60 h ja se voidaan joustavasti sopia toteutettavaksi kesä- elokuussa. Tehtävän palkka on iästä ja palkan sivukuluista riippuen noin 580-700 euroa.

Mikäli aitoa kiinnostusta löytyy, annahan kuulua pikaisesti itsestäsi!

Vapaamuotoiset hakemukset su 23.5. mennessä: janne.makinen@oh.fi.

Lisätietoa: Janne Mäkinen 040 1544 140