Kuukauden suunnistaja: Aira Mylly

Tässä juttusarjassa esittelemme joka kuukausi yhden seuramme aktiivisuunnistajista. Luvassa on esittelyjä kaiken tasoisista suunnistajista junnuista veteraaneihin ja harrastelijoista huippuihin.

Elokuun kuukauden suunnistajana esittelemme moninkertaisen Suomen mestarin Aira Myllyn, jonka ensimmäiset SM-mitalit löytyvät jo 1960-luvulta ja viimeisimpänä D75-sarjan mestaruus viime vuodelta. Aira on myös yksi seuramme ahkerimmista talkoolaisista.

Mikä on päälajisi?Kuva0068
-Suunnistus edelleenkin tai ehkä paremminkin rakkain laji.

Mitä muuta harrastat suunnistuksen ja hiihtosuunnistuksen lisäksi lisäksi?  
-Marjastus intohimo, kasvipalstan hoito. Lisäksi käsityöt ennenkaikkea kutominen, pyöräily, hiihto, matkustelu. Vaeltaminen niin kesäisin kuin talvisinkin kuului aikaisemmiin myös harrastuksiini. Halti tuli ainakin kolmesti huiputettua.

Mitä teet työksesi/opiskelet?                                    
-Eläkeläinen, mutta talkoilen silloin tällöin ennen kaikkea OH:n majalla.

Tykkäätkö enemmän kesästä vai talvesta?                            
-Ehdottomasti kesästä. Toki myös kevättalvesta, kun keväthanget kutsuu.

Mikä on lempitreenisi?                                                                                            
-Olen aina tykännyt monipuolisuudesta. Pyrähdyksistä ja rinnejuoksuista pidän edelleenkin. Pelkkä tienreunassa jolkottelu ei kiehdo.

Kauanko olet harrastanut suunnistusta ja mikä on saanut sinut pysymään lajin parissa? Toisin sanoen mikä on suunnistuksessa parasta?                      
-Vois sanoa, että n. 50 vuotta, mutta aktiivisesti n. 20-30 vuotta, sillä välillä on vuosia, etten ole lainkaan suunnistanut. Lajin kiehtovuus, koskaan ei tiedä miten hyvin pääset jyvälle kartan koukeroista. ja kuinka hyvin keskityt tekemiseesi. Parasta on lajin haastavuus ja suunnistusuran aikana solmitut monet ihanat ystävyyssuhteet, joista osa on säilynyt jopa sieltä nuoruusvuosilta.

Paras saavutus urasi aikana?                                                                                
-Alkuaikoina asetin tavoitteeksi tätini voittamisen. Kerran se sitten onnistui ja sitten pikku hiljaa tuli tavoitteeksi, etten hänelle häviä. Tavoittet kasvoivat ajan myötä 1968 II sija SM kisoissa ja 1970 SM kisan voitto ovat urani parhaita saavutuksia sekä MM kisojen (1968) 13. sija. Veteraanien MM kisoissa olen ollut kerran 6.Toki on muitakin sellaisia hyviä saavutuksia tullut, joita itse arvostaa, kuten menestymiset rastiviikoilla, joissa joutuu onnistumaan useassa kilpailussa. ?

Mikä on ollut mieleenpainuvin muistosi suunnistuksen parissa?                      
-Vaikea sanoa, mutta viime kesän Skotlannin 6-päivän kisoissa 5. kisapäivä oli haasteellinen ja hauska. Oli pöheikköä. kaatuneita puita, joiden alta ja päältä piti puikkelehtia. Vastaan tuli myös suunnistajia, joten siinä sovinnollisesti päätettiin kumpi menee ensin. 2 km matkaan meni tunti ja siitä huolimatta voitin seuraavaa 10 min (20 osallistujaa). Maali vaate oli maastossa pusikon päällä ja yksi tyttö siinä oli vastaaottamassa. Valtaosalla maali oli kisakeskuksessa. Maalissa me saatiin kartta, jolla sitten sunnistettiin kisakeskukseen (n 2 km). Kaikkiaan ko. kisapaikalla etäisyydet olivat pitkiä ja kisamatkan lisäksi tuli n 12 km muuta kävelyä Uupunutta väkeä istui linja-autossa.

Tavoitteesi ensikaudella ja myöhemmin tulevaisuudessa?                                
-Enää en isoja tavoitteita aseta, mutta hienoa jos voi vielä tätä lajia harrastaa. Meitä on sellainen mukava naisporukka, joiden kanssa suunnitttelemme minne milloinkin lähdettäisiin. .Eli pääasiassa nykyisin suunnistan ulkomailla, koska samalla pääsee tutustumaan uuteen maahan ja kulttuuriin muutoin kuin turistin näkökulmasta?

Motto:                                                                                                                        
-Aivan kuin Niilolla eli asioilla on tapana järjestyä.

Kenet haluaisit Syyskuun kuukauden suunnistaja-esittelyyn?                          
-Haastan seuraaviksi vastaajiksi tuoreen avioparin eli Tuija ja Eero Haapasalmen.

Sponsorit?                                                                                                                
-Oma lompakko?

Seuraa minua sosiaalisessa mediassa?                                                                
-Sosiaalisessa mediassa palloilen facebookissa.

SUUNNISTUKSEN YHTEISTYÖKUMPPANIT