Suunnistuksen SM-viestit 2018 järjestetään la 15.9. Rovaniemellä.

Ensimmäistä kertaa SM-viestien historiassa molemmat ryhmät (R1 ja R2) suunnistavat viestisuunnistuksen Suomen mestaruuksista samaan aikaan samassa paikassa. Kilpailu onkin samalla Napapiiri Jukolan 2020 esikilpailu kooten yhteen eri ikäiset viestisuunnistuksen ystävät.

Kilpailukeskus:

Kilpailukeskus sijaitsee Valajaskoskella 10 km Rovaniemeltä etelään. Kilpailukeskus rakentuu valtavan soramontun reunaan mahdollistaen kovapohjaisen ja kuivan paikan kilpailuiden infralle. Paikoitus tulee sijaitsemaan kilpailukeskuksen läheisyydessä alle 500 m päässä.

Maasto ja kartta:

Kilpailumaasto on käyttökiellossa kilpailuun asti, eikä alueella ole suunnistettu sitten 1980-luvun. Kilpailukartta on Napapiiri Jukolan kartantekijän Matti Kivelän käsialaa. Maasto koostuu monipuolisesta Rovaseudun talousmetsästä jossa soita ja tiheiköitä on runsaasti. Oman mausteensa pisimmille radoille tuovat Euroopan suurimmat hiidenkirnut. Muutoinkin jääkausi on jättänyt alueelle vahvan leimansa hiekkaharjujen, kivirakkojen, pyöreiden avokalliokumpareiden ja valtavien siirtolohkareiden muodossa.

Alustava kilpailuiden aikataulu *:

Klo 11.45     H21

Klo 12.00     H35, H45, H55, D45, D50

Klo 12.15     H18, H20, H60, H75, D16, D35, D55, D70

Klo 12.30     H16, H50, H70, D18, D20, D21, D60

* = muutokset lähtöaikoihin mahdollisia, mutta lähdöt pyritään ajoittamaan klo 12 aikoihin

Alustavat matkat *:

H21     8,5km + 5,5km + 6,5km + 9,5km

D21     5,6km + 5,0km + 6,4km

Muut sarjat:

Sääntömääräiset, osuudet yhtä pitkiä. Kaikilla sarjoilla hajontaa jokaisella osuudella.

* = muutokset matkoihin mahdollisia

Tervetuloa Rovaniemelle ja sunnuntaina Ouluun SM-sprinttiin!