Jouni Pitkänen OH:n toiminnanjohtajaksi

OH:n johtokunta on valinnut seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi Jouni Pitkäsen. Jouni on viimeksi toiminut Kanadan maastohiihtomaajoukkueen osa-aikaisena valmentajana ja OH:n hiihdon osa-aikaisena valmentajana.

Uusi toiminnanjohtaja löytyi läheltä

Pitkänen on todellinen kestävyysurheilun ammattimies. Hän viimeistelee opintojaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä ja valmistunut Lapin amk:sta liikunnanohjaajaksi.

  • Jounin monipuolinen kokemus ja vahva talvilajien tuntemus tuo uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle. Jounin ajatukset seuratyön kehittämisestä ja kestävyyslajien valmentamisesta vakuuttivat haastatteluissa. OH:n vahvuuksia ovat jo vuosia olleet aktiivinen lasten ja nuorten harrastus- ja valmennustoiminta ja vaikuttavat tapahtumajärjestelyt.Jounilla on hyvät edellytykset jatkaa kehitystyötä ja lisätä yhteistyötä seuran sisällä ja eri toimijoiden kanssa Lapissa ja kansainvälisesti, OH:n puheenjohtaja Kii Korhonen kertoo.

Jouni on intohimoinen valmentaja. Työ toiminnanjohtajana tuo mukanaan uusia ammatillisia haasteita.

  • Mahtavaa lähteä mukaan uuteen haasteeseen. OH on hienossa tilanteessa, jossa seurassa on laadukasta huippu-urheilua, lasten ja nuorten liikuntaa ja myös aikuisliikunnan kasvattamiseen ja kehittämiseen on tehty toimia. Seura on siis kokonaisvaltainen ja vastuullinen toimija. Mielenkiinnolla odotan tulevia vuosia, Pitkänen päättää.

Jouni on tavattavissa kauden päättäjäisissä 21.5. ja OH:n Punaisella Tuvalla 26.5. klo 17-19!

 


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia