Nuorten MM-katsastukset vetisissä olosuhteissa
Ampumahiihdon nuorten MM-katsastus ja kansalliset kilpailut kisattiin viikonvaihteessa Seinäjoen Jouppiskalla vesi- ja räntäsateessa kahtena pikakisana.
Seuran junioreista Erkka, Inka, Enni, Sissi, Jenni, Eetu ja Severi olivat mukana molempina päivinä kisatuissa pikakisoissa. Vesisateen vuoksi sunnuntaina jouduttiin hiihtämään rajoitetuilla ratakierroksilla, mikä esimerkiksi miesten 22 vuotiaissa tarkoitti useampia välikierroksia.
Lauantaina OH:laisista vauhdikkain oli Erkka sijoittuen M 15 sarjan 4,4 kilometrin kisassa toiseksi jääden vain vajaa kahdeksan sekuntia voittajasta. Erkka jatkoi sunnuntaina hyviä suorituksia sijoittumalla neljänneksi kahdentoista kisailijan joukossa.
Katsastussarjoissa 19 vuotiailla naisilla matkana oli 6 kilometriä. Kahdenkymmenen ilmoittautuneen joukossa Inka sijoittui sunnuntaina sijalle 14, Enni lauantaina sijalle 15. ja sunnuntaina 9. sekä Sissi sijoille 6. ja 3. Vastaavasti 22 vuotiailla matkana oli 7,5 kilometriä, jolla Jenni oli lauantaina sijalla 9. Miesten puolella 22 vuotiaat puolestaan kiersivät kahden ammunnan lomassa 10 kilometrin hiihtomatkan. Severi ja Eetu sijoittuivat lauantaina kuudenneksi ja kahdeksanneksi sekä sunnuntaina toiseksi ja kahdeksanneksi.
Kilpailujen sivut https://www.seinajoenhiihtoseura.fi/ampumahiihto/kansalliset-14-15-1-2023/