Vuosikokous pidettiin 28.9. Punaisella Tuvalla

Kokouksessa seuran puheenjohtajaksi valittiin Kirsi-Maria ”Kii” Korhonen puheenjohtajan paikalta väistyvän Heikki Autton tilalle. Suuret kiitokset Heikille työstäsi seuran eteen!

Vuosikokous kutsui myös uuden kunniajäsenen. Väistyvä puheenjohtaja Heikki, uusi puheenjohtaja Kirsi-Maria ja toiminnanjohtaja Janne ojensivat Pekka Laitilalle kunniakirjan kiitoksena vuosikymmenten mittaisesta valtavasta työstä.

Sääntömääräisinä asioina kokous käsitteli henkilövalintojen lisäksi myös seuran tilinpäätöksen, vuosikertomuksen, talousarvion ja toimintasuunnitelman.

Seuran historiasssa toimintakausi 2021-2022 jää historiaan erittäin poikkeuksellisena. Koronan keskellä vuosien työ Napapiirin Jukolan eteen konkretisoitui. Vaikka ajankohta tapahtumalle elokuussa olikin pettymys, kaikkien käänteiden jälkeen myös talous kääntyi plussan puolelle. Kevään Talvikisat onnistuivat myös erinomaisesti. Tilikauden tulos 123 000 euroa on palkinto seuratoimijoiden usean vuoden työstä!

Toimintakaudelle 2022-2023 budjetoidaan maltillisesti alijäämää. Tämän taustalla näkyvät suunnitellut investoinnit, mm. varustehankinnat ja hiihtojaoston ajanottojärjestelmä.

Edessä on kolmen ison kisan vuosi, kun järjestämme Scandinavia cupin osakilpailun, ampumahiihdon sm-kisat sekä Talvikisat.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia